Pikakelaus

Anteeksi! Lähes kolmen vuoden hiljaiselo tässä blogissa hävettää. Aluksi kyse oli saamattomuudesta, mutta aika nopeasti tein tietoisen valinnan olla kirjoittamatta mitään. En siksi, että kirjoittaminen olisi ollut vastenmielistä, vaan siksi, että elämässä on ollut aika paljon asioita, joiden tärkeys ja kiireellisyys ovat syrjäyttäneet blogikirjoittelun.

Itse Hojomies on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin passiivinen nämä vuodet. käydään nyt hiljaiselon päätteeksi pikakelauksella katsaus siihen, mitä kaikkea on ollut tapetilla.

Urheilu-ura on edelleen rullannut vapaalla vanhojen vauhtien turvin. Treeni on ollut lähinnä huolenpitoa fyysisestä kunnosta ja lajitreeniksi on kelvannut se vähä, mitä muille treenejä pitäessä on päässyt itsekin jumppaamaan. Jennan kanssa treenatessa onneksi tulee itsekin tehtyä lähestulkoon samat treenit, mitä Jennaltakin vaadin, joten ihan täydelliseen rapakuntoon ei lajinkaan osalta ole ajauduttu. 2016 ottelin olin Montreauxin EM-kisoissa ja 2017 tein jonkinlaisen maailmanennätyksen osallistumalla ensimmäisenä tyyppinä kymmeninsiin aikuisten maailmanmestaruuskilpailuihini. Tästä on kiittäminen Liittoa, joka kelpuutti minut kisoihin siitä huolimatta, että en ollut kiertänyt G-kisoissa näyttöjä jahtaamassa. No, kävin toki Presidents Cupissa Ateenassa ja voitinkin yhden turkkilaisen kaverin, mutta Sajjad Mardani nosti tien pystyyn toisella kierroksella, vaikka ottelu ihan ok sinällään olikin. Jonkinlaista kohtalon ivaa, että Mardani tuli vastaan myös MM-kisoissa toisella kierroksella yhden voitetun aussin jälkeen. MM:issä matsi oli vieläkin tasaisempi, muttei silti riittänyt. No, Mardani on osoittanut kykynsä, eikä näitäkään tappioita harmitella kannata. Saati hävetä.

Nyt kuitenkin alkaa ottelutuntuma hapertua, vaikka olen yrittänyt vaalia sitä. En “tehnyt parhaani”, mutta “yrittänyt” kuitenkin. Noin vuosi sitten olen viimeksi päässyt ottelemaan, kun voitin Tikkurilassa Pohjoismaiden mestaruuden kahden ottelun päätteeksi. Sen jälkeen olen voittanut yhden SM-kullan ja yhden PM-kullan, mutta suojia ei ole tarvinnut näiden vuoksi pukea, vaan mitalit on lyöty kouraan ottelematta, koska vastustajia ei ole ilmaantunut. Tämä on aidosti murheellista ja kertoo karua kieltään siitä, että vaikka globaalisti taekwondon taso on kasvanut valtavasti niin korkeus- kuin leveyssuunnassakin, niin Suomeen tai Pohjoismaihin tämä kehitys ei vielä ole rantautunut. En siis tarkoita, etteikö meilläkin olisi huipputason ottelijoita, on meillä. Mutta nämä ovat harvinaisia, perusmassasta räikeästi erottuvia yksilöitä. Sellaista laajaa perustasoa meillä ei vieläkään ole, että kaikissa painoluokista joutuisi SM-mitaleista, tai edes kullasta, aidosti kamppailemaan.

Taekwondourheilijat 2011 piti silmät aktiivisesti auki uusien treenitilojen löytämiseksi jo edellisen blogitekstin kirjoittamisen aikoihin 2016 alussa, mutta saman vuoden lopussa käynnistyi valtavasti aikaa ja vaivaa kuluttanut tapahtumaketju, kun Aro-Yhtymän tiloista käsin Autokeskuksen varaosavarastologistiikka hoitanut Hub Logistics ilmoitti siirtyvänsä uusiin tiloihin lentokentän kupeeseen ja Aro-Yhtymä julkaisi keskusvarastostaan vuokrailmoituksen. Soitto lähti välittömästi ja tästä käynnistyi loputtomalta tuntunut prosessi, jonka lopputuloksena reilu puolitoistavuotta myöhemmin toimin urheiluhallioperaattorina Aro-Yhtymän ja viiden alivuokralaisen välissä. Väliin mahtui lukematon määrä suunnitelmia, neuvotteluja moneen suuntaan, uusien asioiden opiskelua ja ihan raakaa rakennusduunia. Tästä asiasta riittää tarinaa useampaankin julkaisuun, joten säästetään aihe erilliskäsittelyä varten.

Perhekokokin kasvoi, kun kahden ihanan tyttären lisäksi elämääni sulostuttamaan syntyi toukokuussa 2018 pieni Hojomies jr. Vannon, että mitään tietoista synkronointia ei harrastettu, vaikka ystäväni ja hojokollegani Sampon esikoinen syntyi vain 20 tuntia omaa pienokaistani aiemmin. Tekemistä ei siis viime kesästä puuttunut. Vaan eipä ollut helppo kesä vaimollanikaan. Huolehtia nyt kahdesta huomionkipeästä ja keskenään riitelevästä ja yhdestä avuttomasta lapsesta käytännössä 24/7 miehen rakentaessa taekwondosalia. Suuri julkinen kiitos rakkaalle vaimolleni! Kulunut syksykin oli erittäin kiireinen hallin ja taekwondosalin asioiden oikeille urilleen saattamisen kanssa, mutta nyt on alkanut aavistuksen helpottaa ja tunneliin on alkanut tulvia tekemättömien asioiden lisäksi myös hieman valoa. 2019 tulee varmasti olemaan kiireinen, mutta nyt näyttää siltä, että myös Hojomiehelle voisi olla hieman aikaa. Aika tulee olemaan tuomarini. Jos tämä teksti on blogini tuorein vielä syksylläkin, olen ollut väärässä.

Teiden reunalta

Olympiakarsinta lähestyy kuin Corolla suojatietä – kovaa vauhtia. (Käyttäkäähän jalankulkijat heijastinta tällä valot imevällä pimeällä!) Kuten avauskirjoituksessani kerroin, eivät harjoitusmääräni ole tällä olympiadilla olleet entisenlaisia. Parhaani olen tehnyt kunnossa pysyäkseni perheen ja töiden asettamissa reunaehdoissa. Paradoksaalista kyllä, myös taekwondo on syönyt ison osan treeniajastani. Harjoitukset kun eivät pyöri täysin itsekseen seuramme saleilla ja jonkun pitää hoitaa myös hallinnollisia asioita. Hieman rikkonaisen päivittäisharjoittelun vuoksi on hienoa päästä välillä treenaamaan niin kuin urheilijan kuuluu, muutaman kerran päivässä ja ilman jatkuvaa painetta siitä, mitä kaikkea muuta tänään pitäisi saada tehdyksi.

Hojomies Teneriffan harjoitusleirillä

Pieni mutta tehokas treeniryhmä oli täsmävalittu niin, että kaikilla oli hyvät harjoitusparit

Tästä syystä olinkin pari viikoa sitten harjoitusleirillä Teneriffalla. Leiripaikan kuultuaan moni on puolileikillään pitänyt treenejä lähinnä tekosyynä matkalle, mutta oikeastaan olen itsekin yllättynyt, miten hyvät treeniolosuhteet Etelä-Teneriffalla olikaan. Suomen olympiavalmentaja Jesus Ramal oli yhdessä Suvi Mikkosen kanssa järjestänyt treenipaikat ja majoitukset niin, että homma toimi hienosti, vaikka aikataulullisesti mentiinkin melko tyypillisesti päivä, jopa treeni kerrallaan. Treenisaliksi olimme saaneet paikallisen kylpylähotellin pilatessalin, joka ajoi asiansa varsin mainiosti. Valtaosa salin valoista tosin oli rikki eikä sparraamaan mahtunut kuin yksi tai kaksi paria kerrallaan, mutta pienen ja tarkkanäköisen treeniryhmämme kanssa näistä ei muodostunut isoa ongelmaa. Suvilla on hyviä sparrikavereita Espanjassa vaikka millä mitalla ja Teneriffallakin oli mukana vakiosparri, Rosa Rodriquez. Karsintajoukkueemme toinen naisedustaja, valmennettavani Jenna Partanen, sai skotlantilaisesta Carla Sumerhillistä hyvän treenivastuksen. Itse onnistuin puhumaan vanhan ystäväni ja kilpakumppanini Zakaria Asidahin treenikaverikseni leirin alkupuoliskolle. Zakaria lopetti uransa virallisesti Meksikon MM-kisoihin 2013, mutta valmentaa ja treenaa itse edelleen siitä määrin, että on riittävän kovassa kunnossa treenivastustajaksi.

Treenisisältö leirillä oli melko yksinkertainen, uusia sähköpanssarille soveltuvia tekniikoita ja niiden toteutusmalleja ajettiin sisään. Lukumäärällisesti toistettiin paljon. Uskoakseni tein leiriviikon aikana enemmän osumia sähköpanssariin kuin koko aiemman alkuvuoden aikana yhteensä. Tämä tietysti kielii myös siitä, että koti-Suomessa sähköpanssariin läiskytellään melko harvakseltaan ja pääosa treeneistä vedetään perinteisiin sähköttömiin rintapanssareihin. Asiassa on puolensa ja puolensa. Toimiessaan sähköpanssarit ovat melko yksinkertaiset operoida, mutta sille toiselle päälle sattuessaan menee lähes koko treeniaika helposti lähettimien, vastaanotinten ja ohjelmiston uudelleenkäynnistelyyn, sekä yllättävän innovatiivisten kirosanayhdistelmien luettelemiseen. Käytän aiheeseen kokonaisen blogikirjoituksen toiste. Teneriffalla käyttämämme latteisto toimi kuitenkin hyvin, eikä isoja ongelmia ollut. Kun Zackie leirin puolessa välissä joutui lähtemään Tanskaan takaisin töihin, sain treenata vielä samoja asioita paikallisen atleetin (entinen Espanjan mestari alemmasta painoluokasta) kanssa. Myös Jesus joutui pistämään niin sanotusti “kroppaa likoon”, jotta sain kaikki suunnitellut treenit tehtyä.

Taekwondon olympiakarsintaoukkue 2016 Las Vistasin rannalla oheistreenissä

Oheistreeninä ohjattu beach volley on yllättävän tehokasta. Suvin tyylinäyte vastaanotossa.

Itselleni leiri oli monella tavalla tärkeä. Ensinnäkin sain tehdä asioita niin että palaute tuli koko ajan kahta kanavaa pitkin. Jesus ilmoitti tapansa mukaan näkemyksensä suorituksen teknisestä onnistumisesta lähes samalla väsymättömyydellä kuin millä salin kulmaan parkeerannut tietokone antoi piippauksensa pisteen arvoisesti onnistuneen suorituksen merkiksi, tai vaikeni lahjomattomasti, jos osuma ei ollut sensoriliivin mieleen. Toiseksi oli tärkeää olla viikon verran tiiviissä tekemisessä Jesuksen ja muun joukkueen kanssa. Monia hyviä keskusteluja käytiin, joita ilman ottelualueelle marssiminen tammikuussa Turkissa olisi huomattavasti hankalampaa.

Kolmanneksi leiri oli tärkeä myös siksi, että sain leirin lomassa viettää myös lomahetkiä  matkalla mukana olleen perheeni kanssa, eikä heidän toisaalta tarvinnut viettää yksinhuoltajaperheen raskasta arkea kotona, isin ollessa maailmalla.

 

Knoppina vielä, että tarkkana noiden lippujen kanssa…

Teneriffan lippu

Teneriffan lippu

Skotlannin lippu

Skotlannin lippu