Pikakelaus

Anteeksi! Lähes kolmen vuoden hiljaiselo tässä blogissa hävettää. Aluksi kyse oli saamattomuudesta, mutta aika nopeasti tein tietoisen valinnan olla kirjoittamatta mitään. En siksi, että kirjoittaminen olisi ollut vastenmielistä, vaan siksi, että elämässä on ollut aika paljon asioita, joiden tärkeys ja kiireellisyys ovat syrjäyttäneet blogikirjoittelun.

Itse Hojomies on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin passiivinen nämä vuodet. käydään nyt hiljaiselon päätteeksi pikakelauksella katsaus siihen, mitä kaikkea on ollut tapetilla.

Urheilu-ura on edelleen rullannut vapaalla vanhojen vauhtien turvin. Treeni on ollut lähinnä huolenpitoa fyysisestä kunnosta ja lajitreeniksi on kelvannut se vähä, mitä muille treenejä pitäessä on päässyt itsekin jumppaamaan. Jennan kanssa treenatessa onneksi tulee itsekin tehtyä lähestulkoon samat treenit, mitä Jennaltakin vaadin, joten ihan täydelliseen rapakuntoon ei lajinkaan osalta ole ajauduttu. 2016 ottelin olin Montreauxin EM-kisoissa ja 2017 tein jonkinlaisen maailmanennätyksen osallistumalla ensimmäisenä tyyppinä kymmeninsiin aikuisten maailmanmestaruuskilpailuihini. Tästä on kiittäminen Liittoa, joka kelpuutti minut kisoihin siitä huolimatta, että en ollut kiertänyt G-kisoissa näyttöjä jahtaamassa. No, kävin toki Presidents Cupissa Ateenassa ja voitinkin yhden turkkilaisen kaverin, mutta Sajjad Mardani nosti tien pystyyn toisella kierroksella, vaikka ottelu ihan ok sinällään olikin. Jonkinlaista kohtalon ivaa, että Mardani tuli vastaan myös MM-kisoissa toisella kierroksella yhden voitetun aussin jälkeen. MM:issä matsi oli vieläkin tasaisempi, muttei silti riittänyt. No, Mardani on osoittanut kykynsä, eikä näitäkään tappioita harmitella kannata. Saati hävetä.

Nyt kuitenkin alkaa ottelutuntuma hapertua, vaikka olen yrittänyt vaalia sitä. En “tehnyt parhaani”, mutta “yrittänyt” kuitenkin. Noin vuosi sitten olen viimeksi päässyt ottelemaan, kun voitin Tikkurilassa Pohjoismaiden mestaruuden kahden ottelun päätteeksi. Sen jälkeen olen voittanut yhden SM-kullan ja yhden PM-kullan, mutta suojia ei ole tarvinnut näiden vuoksi pukea, vaan mitalit on lyöty kouraan ottelematta, koska vastustajia ei ole ilmaantunut. Tämä on aidosti murheellista ja kertoo karua kieltään siitä, että vaikka globaalisti taekwondon taso on kasvanut valtavasti niin korkeus- kuin leveyssuunnassakin, niin Suomeen tai Pohjoismaihin tämä kehitys ei vielä ole rantautunut. En siis tarkoita, etteikö meilläkin olisi huipputason ottelijoita, on meillä. Mutta nämä ovat harvinaisia, perusmassasta räikeästi erottuvia yksilöitä. Sellaista laajaa perustasoa meillä ei vieläkään ole, että kaikissa painoluokista joutuisi SM-mitaleista, tai edes kullasta, aidosti kamppailemaan.

Taekwondourheilijat 2011 piti silmät aktiivisesti auki uusien treenitilojen löytämiseksi jo edellisen blogitekstin kirjoittamisen aikoihin 2016 alussa, mutta saman vuoden lopussa käynnistyi valtavasti aikaa ja vaivaa kuluttanut tapahtumaketju, kun Aro-Yhtymän tiloista käsin Autokeskuksen varaosavarastologistiikka hoitanut Hub Logistics ilmoitti siirtyvänsä uusiin tiloihin lentokentän kupeeseen ja Aro-Yhtymä julkaisi keskusvarastostaan vuokrailmoituksen. Soitto lähti välittömästi ja tästä käynnistyi loputtomalta tuntunut prosessi, jonka lopputuloksena reilu puolitoistavuotta myöhemmin toimin urheiluhallioperaattorina Aro-Yhtymän ja viiden alivuokralaisen välissä. Väliin mahtui lukematon määrä suunnitelmia, neuvotteluja moneen suuntaan, uusien asioiden opiskelua ja ihan raakaa rakennusduunia. Tästä asiasta riittää tarinaa useampaankin julkaisuun, joten säästetään aihe erilliskäsittelyä varten.

Perhekokokin kasvoi, kun kahden ihanan tyttären lisäksi elämääni sulostuttamaan syntyi toukokuussa 2018 pieni Hojomies jr. Vannon, että mitään tietoista synkronointia ei harrastettu, vaikka ystäväni ja hojokollegani Sampon esikoinen syntyi vain 20 tuntia omaa pienokaistani aiemmin. Tekemistä ei siis viime kesästä puuttunut. Vaan eipä ollut helppo kesä vaimollanikaan. Huolehtia nyt kahdesta huomionkipeästä ja keskenään riitelevästä ja yhdestä avuttomasta lapsesta käytännössä 24/7 miehen rakentaessa taekwondosalia. Suuri julkinen kiitos rakkaalle vaimolleni! Kulunut syksykin oli erittäin kiireinen hallin ja taekwondosalin asioiden oikeille urilleen saattamisen kanssa, mutta nyt on alkanut aavistuksen helpottaa ja tunneliin on alkanut tulvia tekemättömien asioiden lisäksi myös hieman valoa. 2019 tulee varmasti olemaan kiireinen, mutta nyt näyttää siltä, että myös Hojomiehelle voisi olla hieman aikaa. Aika tulee olemaan tuomarini. Jos tämä teksti on blogini tuorein vielä syksylläkin, olen ollut väärässä.

Bookmark the permalink.

Comments are closed.