Salikilvoittelu

Taekwondourheilijoiden vuosi 2015 huipentui normaaleihin joka kuukautisiin salikisoihin. Onhan salilla vielä välipäivinä erikoispotkuteemainen leiritys, mutta nyt ajattelin kirjoittaa hieman kilpailusta ja kilvoittelusta osana normaalia harrastustoimintaa. Osa ajatuksista saattaa kantaa yli lajirajojen muihinkin harrastuksiin, vaikka peilaankin nyt ajatuksiani kuluneen vuoden aikana käytyihin Taekwondourheilijoiden salikisoihin. Ja oikeastaan tarkemmin vielä ottelusalikisoihin, sillä liikesarjakisoja olemme järjestäneet salillamme vähemmässä määrin. Tätä epäkohtaa voisimme pyrkiä vuoden 2016 aikana hieman korjaamaan. Salikisat ovat siis – niille joille konsepti ei ole tuttu – treenisaliolosuhteissa järjestettävä tapahtuma, jossa kilpaillaan tuomarien valvonnassa oleellisilta osin virallisiin otteluihin verrattavissa olevia otteluja, kuitenkin niin, että vastukset ja tarvittavat erityissäännöt, kuten kontaktin kovuus jne., ovat sovittavissa erikseen. Salikisa onkin lähtökohtaisesti oiva paikka testailla opittuja taitoja ja pienimpien otteluissa meno onkin yleensä melko ennakkoluulotonta. On hienoa nähdä kuinka juniorit hyörivät ja pyörivät ottelualueella raajojen huiskiessa enemmän tai vähemmän tarkasti kohti vastustajaa.

junnuottelijoita salilla

Nuoria taekwondo-ottelijoita salilla

Lasten luontaiset ominaisuudet sekä harjoituksissa opitut ja omaksutut asiat ilmenevät moninaisin tavoin ja ottelutyylien kirjo on laaja. Osalla on vielä pitkä matka kuljettavana, kun taas osalla otteluajatus on etäisyyksien ja rytmityksen osalta jo hyvällä tasolla. Yksi silmiinpistävä asia kuitenkin yhdistää valtaosaa pienimmistä ottelijan aluista, nimittäin pääkontaktittoman ottelumallin mukanaan tuoma etukenoinen vartalon suojaus, joka kyllä palvelee keskivartalopuolustusta ja antaa hyvät eväät pärjätä juniorisarjoissa, joissa taekwondolle olennainen pääkontakti on kielletty. Tällaisen ottelumallin omaksuminen on kuitenkin karhunpalvelus kehitykselle ja myöhemmälle menestykselle, kun pääkontakti tulee kadetti-iässä mukaan otteluihin. Tämä seikka on syytä huomioida myös opetuksessa. Ei kannattane tähdätä pikavoittoihin lasten sarjoissa, vaan rakentaa kunnollista pohjaa aikuisiän menestykselle niitä urheilijan alkuja varten, joiden innostus kantaa läpi treenivuosien aikuisten sarjoihin. Kapeapohjainen pyramidi nousee nopeasti huippukorkeuteensa, mutta lopulta ajan kuluessa kärsivällisesti leveälle pohjalle rakennettu pyramidi nousee ohi myös korkeudessa. Taekwondojunioreillemme tulee rakentaa riittävän leveäpohjainen osaamispyramidi, jotta pohjan kapeus ei muodostu korkeammalle kehittymisen esteeksi myöhemmällä iällä. Tämän ajatuksen uskoisin kantavan muidenkin liikuntaharrastusten junioritoiminnassa.

Lapsia ei ole ilman vanhempia ja ilman vanhempien kiinnostusta ja innostusta lapset eivät harrasta. Tässä eivät taekwondolapset ole poikkeus. Aktiivisten lasten taustalta löytyy yleensä aina aktiviset vanhemmat, jotka käyttävät suuria määriä omaa aikaansa lastensa harrastuksen eteen. Kiitos kaikille vanhemmille siitä! Aikuisten rohkaisu ja kannustus on välttämätöntä kaikissa lasten harrastuksissa, ja erityisen tärkeää se on taekwondon kaltaisessa kontaktilajissa, jossa lapsen mieltä saattaa painaa normaalin kisailujännityksen lisäksi myös fyysisen kivun pelko. Tällöin on tärkeää luoda kisailusta lapselle mahdollisimman miellyttävä ja turvallinen tapahtuma kannustamalla ja tukemalla lasta ehdottomasti ja ilman että lapsen suorituspaineita lisää vielä tarve lunastaa omien vanhempien hyväksyntä suoriutumalla ottelusta riittävällä vaatimustasolla. Kannustankin tässä kohtaa kaikkia vanhempia heittämään ylimääräisen kritiikin katuojaan jo hyvissä ajoin ennen treenisalille saapumista – taekwondosalilla tärkeintä on, että lapsilla on hauskaa samalla kun he kehittyvät sosiaalisesti, lajitaidollisesti ja fyysisesti vertaistensa seurassa.

Teemu potkaisee ylös

Yläpotkut ovat oleellinen osa lajia

Taekwondourheilijoiden salikisoissa kisailevat myös aikuiset. Konseptimme on jo pitkään ollut, että lapset kilvoittelevat pari tuntia kello viidestä kello seitsemään, jonka jälkeen maton valtaavat aikuiset. Kuluneen vuoden aikana on ollut hienoa huomata myös aikuisten innokkuus kokeilla taitojaan kilpailun muodossa. Seuran kantava ajatus on alusta pitäen ollut harjoitella ja opettaa lajia urheilulajin näkökulmasta. Se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi osallistua myös kilpailuihin, vaan että opetuksen painopisteenä on edistää harrastajien lajiosaamista ennen kaikkea niillä osa-alueilla, joissa lajissamme kilpaillaan. Monissa lajeissahan tämä on itsestäänselvyys. Harrastajauimarit tai -yleisurheilijat harjoittelevat ja tekevät tismalleen samoja asioita kuin lajeja tosissaan kilpailumielessä harrastavat urheilijatkin. Kokemukseni mukaan tämä ei kuitenkaan taekwondossa ole kovinkaan yleinen lähtökohta. Usein harjoitusten painopiste on asioissa, joissa lajissamme ei kilpailla – vähän kuin jos uimatreeneissä uitaisiin pääsääntöisesti varvasuintia ja kissaa, tai YU-kouluissa pääpaino olisi käsilläkävelyssä ja agilityradoissa. Viimeisimmissä salikisoissa aikuisia ei lukumääräisesti ollut paljoa, mutta pitkin vuotta on ollut hienoa nähdä mukana runsaasti lajin aikuisiällä aloittaneita harrastajia, joiden lajillisena päämäränä ei varmastikaan ole urheilu-uran luominen,mutta jotka ovat silti innolla mukana kilvoittelemassa ja testaamassa oppimaansa lajille tyypillisessä kilpailumuodossa. Juuri tästä taekwondourheilijoiden tausta-ajatuksessa on kyse.

Salikisat jatkuvat totuttuun malliin myös vuonna 2016. Pyrimme säilyttämään totutunlaisen säännöllisen rytmin ja, kuten jo tekstin alussa lupailin, järjestämään salikisoja myös liikesarjojen osalta. Toivotan kaikki tervetulleiksi ja ennen muuta toivon näkeväni runsaasti niitä aikuisharrastajia kokemassa otteluendorfiinien luomaa tunnelmaa, jotka eivät vielä toden teolla ole kilvoittelun makuun päässeet.

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *